Seuraavana aamuna oli syntynyt allaoleva ihmeellisyys josta ei vielä tiennyt, mitä siitä tulee.
Muovi taipuu moneksi. Ja mitä enemmän kääntelin ja vääntelin ja niputin rautalangalla niin sitä varmemmin alkoi hahmottua näiden jätemuovien uusi elämä.
Mitä ei ole, sitä ei tarvita, on yksi motoistani. Pelkkä läpikuultava muovi ei vielä ollut riittävän mielenkiintoisen näköinen ja akryylitimanttivarastostani kaivoin esiin lisukkeita ja innostuin lisää.
Kierrätystavara on myös alumiiniputki, joku jostain säästynyt. Valmiissa versiossa on vielä "timantit" putkenpäissä. Nyt tämä mobile jatkaa elämäänsä työpaikallani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti