sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Joulujuttuja

 Hei kaikille lukijoilleni ja hyvää alkavaa vuotta! Kiirettä on pitänyt, joulunaika on aina ollut mulle vuoden parasta aikaa. Kauniit valot, kodin saattaminen juhlakuntoon ja uusien innovaatioiden toteuttaminen on hengästyttävää, mutta kivaa uteliaisuutta.


Virkattuja lumihiutaleita, organtsanauhaan pujoteltuja akryylitimantteja ja mobile on valmis. Vuosi sitten ystäväni joutui jalkaleikkauksen vuoksi pitkälle sairaslomalle ja jotain hommaa piti käsille saada. Tulihan noita hiutaleita läjäpäin, vaikka ei ollut tarkkaa suunnitelmaa mitä niistä tulisi. Kuva kertoo että käyttötapa löytyi. Kovetin liima-vesiseoksella, että niitä voi ripustaa vaikka lasitetulle parvekkeelle. Kestävät hyvin säävaihteluita.


Kranssien teko alkoi jo syyskuussa. Taipuisaa pihlajaa, erilaisia käpyjä, maaleja, kuumaliimaa, tammenterhon kuppeja, helmiä, akryylitimantteja, paperisavesta muotoiltuja koristeita. Koukuttavaa näpertelyä, eikä kahta samanlaista saanut, vaikka olis yrittänytkin.

Villiviiniä ja lankaköynnnöstä on tämän kattauksen pohjana. Herkän lisän antaa neulelangasta kovetettu
"kaulus" ja valkoiset helmet.


Tonttuperhe

Voi kuinka he laulavatkaan! Välillä kuusen alla, sitten esiintymispaikkana on ikkunalauta ja missä vain, niin aina he laulavat. Isä, äiti, kolme poikaa ja yksi tyttö. Hauskinta heissä on nuo silmänsä kätkeneet äänitaiturit.
Keraamikko Anne Parkkali täältä Kaarinasta on näiden hahmojen äiti. Uskon että perhe vielä kasvaa.... vahva sopraano ehkä...?


Tämän kuusen alta jouluaattona kuului laulua, joulun taikaa.....



Sitä se oli, joulun satua.