keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Hugin Joulu


Joulun lämmin sää mahdollisti sen, että musikaalinen suku täytti kesämajan ja "yleisökin" tarkeni, vaikka joutuivat ovien ulkopuolelle. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin, niinhän se vanha sanonta kuuluu.....ja soitto soi! Tutut joululaulut, erikoisella kokoonpanolla, mutta homma pelitti!

Erkki fonissa, Kalle klarinetissa, Eeva-Stiina bongoissa ja Livia pianon koskettimissa, viritykset kohdillaan.


Hugi on saanut houkuteltua isänsä raahaamaan myös sellokopan matkatavaroissaan. Hyväkuntoinen papparainen, ei isommin vastustanut ideaa, sillä soittaminen on jäänyt vähiin, kun ei ole ollut enää kavereita. Kamarimusiikkiyhtye-ajoistakin on jo vuosikymmen hurahtanut. Hugi on enemmän kuin tyytyväinen, tällaista hän on aina toivonut joulujensa mausteeksi, soittamista ja laulamista. Jouluhan on vain kerran vuodessa ja vanhatkin laulut tuntuvat uusilta.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Akvarelli

Väriä kankaalle, siitä se lähtee. Tätä "esiintuloa" Aleksa on harkinnut kauan. Akvarellistiksi ei vielä voi itseään tituleerata, mutta tämä niittyteema syntyi kuitenkin itsensä ja ehkä monen muunkin hämmästykseksi suhteellisen vaivattomasti.


Ehkä loputon uteliaisuus monenmoiseen tekemiseen sai sopivan luovan hetkensä. Taustalla ystävän kannustus: Kaikki osaa maalata, jos vaan on tahtoa. Ja sitähän riitti! Joskus taas voisi yrittää...?


perjantai 11. lokakuuta 2013

Nojatuoli


Voi kuinka kaunis..., oli spontaani kommentti, kun Tuikitärkeästä toimitettiin tämä ihanuus Aleksan iloksi. Valitsemansa kangas oli just hyvä ja verhoilija rakensi laatua!

Sopivan kokoinen, juuri siihen paikkaan johon hän oli ajatellutkin tuolin sijoitaa. Kaiken kauneuden lisäksi siinä on hyvä istua. Mitenkähän Hugin miehinen katse arvioi tämän "neidonkammarin"?Yläkerta on nyt  kutakuinkin kunnossa leppoisia iltahetkiä varten. Hyvä musiikki, lukeminen.., ehkä joskus voisi kaivaa varastosta maalaustelineen, puuhaa kyllä löytyy jokaiseen kellonaikaan!


torstai 3. lokakuuta 2013

Aleksan talossa tapahtuu

Valaistu talo, Aleksan ilo, paitsi että koekytkennässä meni muutama pistoke mihin- sattuu-kohteeseen.  Uusi kohdistus ja kyllä kaikki valot syttyivät. Onnenhuokausten määrää oli mahdoton laskea, eikä ihme, sillä projekti unelmasta valmiiksi kodiksi on ollut aikataulujen unohtamista.

Erkkerit sävy-sävyissä ja verhot ikkunoissa, niittenkin sisustamiseen oli monta vaihtoehtoa, mutta kyllä niistä huoneitten jatkot lopultakin rakentui.



Romantiikan runsautta ei makuuhuoneesta puutu! Ennen pinkit sävyt eivät olleet Aleksan juttu, mutta jotain uuttakin pitää kokeilla. Tässä huoneessa voi katsella vain kauniita unia! Pehmeä nojatuoli on vielä hankintalistalla, kunhan sopiva löytyy. Tuikitärkeän puoleen voisi kääntyä?



Lukunurkkauskin on jo työn alla, kukat kiipeilevät katossa ja yksi seinä on "luettavissa" jos vain keksii millä kielellä se on kirjoitettu? Kirjat pitää kaivaa varaston kätköistä, pimeät syysillat on kiva kuluttaa lukemattomien kirjojen sivuilla.



Muutama taulu vielä seinille ja olohuone on valmis. Viimeistään jouluna on pöydän ympärillä tärkeitä vieraita nauttimassa uuden kodin kauneudesta.



torstai 18. heinäkuuta 2013

Onnittelut Aleksalle

Lopultakin myöhästynyt syntymäpäivän, joskin aiottua pienimuotoisempi tilaisuus on tosiasia. Kesähuone on nyt valmis ja kukkien tuoksuun sekoittui Hugin rakkaalleen tuomien ruusujen hento tuoksu. Puhelin tarvikkeineen on lahja ystäviltä, jonka Hugin sisko Helkky ojensi hämmentyneelle Aleksalle. Juuri tällaista erikoisuutta hän oli ajatellutkin makuuhuoneeseensa.


 Sitten oli vuorossa huolella harjoiteltu esitys." Etkö uskalla mua rakastaa"..., hienosti soinnutettu ja tunteella laulettu Erik Lindströmin ikivihreä kappale. Kyllä osui ja upposi! Yllätys yllätyksen perään, mitä vielä voikaan tapahtua.


 Kerran alkuun päästyään mies intoutui esittämään muutakin repertuaaristaan. Kesäillan valssi soi niin kauniisti kuin vain voi ja rouvien silmänurkat kiiltelivät liikutuksesta. Hetki oli ainutlaatuisen kaunis. Pariskunnan viipyvän kimalteiset katseet eivät jääneet kolmannnelta pyörältä huomaamatta. Ruffukin keinotteli itsensä kynnykselle ihmettelemään isäntänsä taitoja.

Hugilla on vielä yksi yllätys! Elokuussa Aleksa saa kuulla ja nähdä vielä yhden tapahtuman. Kesämäja-konsertin, josta mies ei vielä kaikkea kerro. Elokuun hehkuun, ei enää ole montaa viikkoa, kesä kuluu aina liian nopeasti.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kesähuoneeni

Ei vielä pimeää eikä valoisaakaan. Keskikesän hengähdyspaikka, heinäkuun 15:sta, noin tuntia ennen puoltayötä. On kivaa olla tauolla kaikesta tekemisestä, tässä tilassa se onnistuu. Ponkaisen mineilyn taas vauhtiin Forssan markkinahumun kautta. On aina innostavaa nähdä toisten taidonnäytteitä. Kaikenlaista on mietintähyllyllä odottamassa toteutustaan, mutta kesä kaikilla mausteilla ansaitsee oman paikkansa ja aikansa.


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Näyttely Munsteen tallinvintillä Piikkiössä

Tässäpä näitä...väkerryksiä pöydän täydeltä. Puuhakas jakso ennen avajaisia on vaihtunut käsien ja mielen levoksi. On kai aika nauttia kesästä. Toinen puoli pöydästä on täyttynyt  Inkan neuleoivalluksista!

Kesäuupumus yllätti Aleksankin. Onneksi kesähuone tarjoaa aistillista nautintoa, jos malttaa istahtaa jokaiseen hetkeen ajoittuvan kiireen keskelle. Myöhästyneet syntymäpäiväkemut oliskin kiva viettää täällä...?
Hyvä idea, kesä on vasta alussa!
 Hugin "olohuoneeseen" keinukyytiin, on ihastuksissaan  istahtanut sisko-likka Helkky.

 Ja hanuri soi! Soittimen kanssa sinuiksi päässyt päästelee kesäiltoihin tuttuja valsseja.Solistiosuuksia haukahtelee Ruffu, putkenpätkä, niin kuin Hugilla on tapana uutta kaveriaan kutsua.

Tällainenkin löhöpaikka Hugin kesäpihan tuntumaan on ilmestynyt. Vähän vielä pehmeitä tyynyjä, niin lukutuokiot ovat A-luokkaa. Erkki erikoisesti on "lukussviittiin"tykästynyt.Käheä foni-saundikin kaaren alta on usein kuultavissa. Voi kun olis aina kesä!!!

torstai 23. toukokuuta 2013

Aleksan kylpyhuone


Sininen, veden väri, tuntui luontevimmalta valinnalta kylpyhuoneeseen. Reilun kokoisessa tilassa yksityiskohdat tulevat mukavasti esiin.  Lähes kirkas sininen sopii jopa ikkunaa ja ovea kehystämään.
Tuikitärkeän suunnittelijalla on tässäkin kokonaisuudessa merkittävä osa. Aleksa tilasi mm. korkean sinisen hyllyn erilaisille tavaroille. Niitähän naisen huusholliin ilmaantuu kuin tyhjästä? Tuoksukokoelma pelkästään vie roimasti hyllytilaa.

Kokeiltavana ollut paperilaskosverho vaihtui hienostuneeksi hapsuverhoksi.


Kaappi on Aleksan tuunaama. Melkoinen työ oli saattaa kolhiintunut rumilus muuhun kalustukseen sopivaksi. Aika kuluu vaikka ei mitään tekisikään, eipähän tässä menneet tuunaustovit hukkaan.

Amme on ylellisyyttä jota rouvallamme ei ole ennen ollutkaan. Tilava kylpyhuone mahdollisti tämänkin ihanuuden. Onkohan sinistä vaahtoa tuottavaa pesuainetta olemassa?Selllainen olisi jo iso piste ii:n päälle!

 Pikkutavaroille laskupaikka...käden ulottuville...
Tämäkin hylly on kokenut huiman muodonmuutoksen. Ystävätär Salla tuli "talkoisiin" ja syntyi romanttinen hupsutus joka saa kantaa pyyhkeitä ym. tavaraa. Valaisimet loistavat poissaolollaan tässäkin tilassa...ehkä sit joskus..nekin...



lauantai 11. toukokuuta 2013

Oranssia keittiössä


Aleksa apureineen puuhaa pintoja kuntoon, tällä kertaa valmiin tuntuista syntyy keittiöön. Oranssi on vahva ja energinen väri ja ruokavaltakunta sen hyvä sijoituspaikka.

Hassu idea vanhojen kaapinosien päivittämiseksi tuotti tulosta. Tapettia pintaan ja lakkakerros lujitteeksi, se toimii. Aleksan omien käsien tuotos, josta hän ansaitusti on ylpeä.


Tyhjän näköistä, ylimääräistä tavaraa ei vielä loju laskupinnoilla. Lamputkin puuttuvat, on kyllä hankittu, mutta asennuspalvelun kiireet on siirtäneet sitäkin hommaa epämääräisesti eteenpäin. Kaikenlaisiin viiveisiin Aleksakin on jo tottunut ja luottaa mottoon: asioilla on tapana järjestyä. Hugikin pysytteelee saunaprojektinsa kimpussa, eli ei tiedä homman olevan näinkään pitkällä.

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Saunan rappausta

 Optinen harha, tai väärin käsitetty piirustus, joka tapauksessa vinouksia löytyy. Ehkä jokin korjausliike on vielä tehtävissä.?Ai roskiin vai?

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Sauna


Tuikitärkeän puutyöverstaalla syntyi laudekokonaisuus Hugin piirustusten pohjalta.Yliopisto-opettajan rooli karsiutui kun hän huomasi itsessään uinailevan suunnittelijan. Tiiliseinää tuli rakentamaan hyvä ystävä ihan talkoohengessä. Hyvä niin, sillä siinä kysytään jo ammattitaitoa. Kaikenkaikkiaan alkaa tuntua siltä että ennen kesää kylpytynnyriin pulahdetaan kuumien löylyjen kautta.

Hugin kädenjälki näkyy myös kiukaassa, sillä rosoisen laattapinnan hän on saanut latoa! Rosoisuus ei kesäsaunan struktuurissa ole miinustava tekijä, varsinkin kun laattasatsi kulkeutui hänelle ilmaiseksi.Sentin venytys on aina silloin tällöin ihan tarpeellista.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Tuolista se alkoi...

Rakennustelineet, mutta mille? No Tuikitärkeän tilauskantaan tuli uusi suunnitteluhaaste, musiikkihuone alan harrastajalle.Syntymäpäiväyllätys ystäviltä, monin toivein varustettuna. Oli sattumaa että tekeillä oli juuri tämä telineissään pysyttelevä hökötys....


Alku aina hankalaa ja työtavat kyseenalaisia...
Mutta,tässäpä tämä, ihka ensimmäinen Tuikitärkeän valmistama tuoli! Tilaustyö vielä, niin oli pakko onnistua. Verhoilu kaikesta konstikkuudestaan huolimatta taitaa jäädä yhdeksi osa-alueeksi "tuotantoon"! Työ tekijäänsä opettaa.

Asettelua...., ilmeisesti juuri tähän nurkkaan tulee oleilusetti.

Onkohan hyvä hyllyn paikka? Huone on pieni, vaihtoehtoja vähän.

Soitettava seinä. Tässä kelpaa sormituksia treenailla, nuotit ainakin reilun kokoiset

Jotain on jotain puuttuu...

Pientä säätämistä vielä, hylly kaipaa jotain kannettavakseen...?

Kutakuinkin haluttu kokonaisuus.


 Ehkäpä kaipaisi jonkinlaista valaisinta? Aikaa luovutukseen on vielä toista viikkoa, jotain juttuja voi tulla mieleen. Parhaat ideat tulevat vasta sitten kun ei enää olisi aikaa niiden toteuttamiseen.

 28.4 luovutetaan kortti ja viimeistelty musiikkihuone Dizalle! Olisikohan tämä Tuiki Tärkeää -firman tuleva myyntivaltti?

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kukkaistutukset

Aleksalle tärkeää ja tuikitärkeää ja mistä hän näin kevään valoisuudessa innostuu: kukista, kasveista, kaikesta mikä vihertää ja luo jatkuvuutta elämän kulkuun.

Istutelmat on pakko pitää sisätiloissa talven pitkittymisen takia. Sitä tässä pohjoisnurkassa ihmettelee kaikki, että mitä se ilmaston lämpeneminen oikein on?

 Toinen tuleee jonnekin ja toinen sitte taas jonnekin....ja muutama asetelma vielä lisää...ja ainakin yksi linnunpönttö talon seinään.

Tässä kohtaa Aleksa ei oikein ymmärrä talopaketin suunnittelijoita..., sillä keittiössä on kaksi ikkunaa joiden takana on parveke.Eihän ikkunasta sinne voi mennä ja sitäpaitsi parvekkeen kaiteessa on aukko, eli on käynnistynyt suunnitelma-B. Toisen ikkunan tilalle tulee ovi ja rakennetaan laajennusosa kaiteineen. Kuinka kivaa onkaan juoda aamukahvit ulkona lämpimänä kesäpäivänä. Aleksa ei halua uskoa että tulevakin kesä perutetaan. Sitä kohti vaan kädet mullassa ja kaikenlaisessa muussakin tekemisessä.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Hugin kiireet

Hugilla pientä painetta kun Aleksan syntymäpäivä lähestyy, eikä biisit ole vielä oikeissa kuoseissaan. Harjoitustaukoa pidettiin siksi, kun Erkki päätti tilata jenkeistä asti itselleen saxsofonin. Kauas on pitkä matka, ja tavaran toimittajilla hitaat kiireet, eli toimitusaika venähti hermoja repiväksi ajaksi. Nyt se kalleus (sitäkin se on) kiittää omistajaansa luovuttaen käheän surumielisiä sointuja. Loistava soitin! Hugin valitsema Etkö uskalla mua rakastaa-kappale saa mausteekseen herkät fonisoolot, se on piste ii:n päälle :)

Vakavaksi pistää kaikesta osaamisesta huolimatta. Hugilla kun takaraivoa kiristää viivästynyt sauna-hanke.
Yhtä ja toista asian tiimoilta kyllä on vireillä, mutta konkretiaa ei vielä näy. Toisaalta, kesä lymyilee vielä paksujen lumikinosten alla ja tutun teeman mukaan: asioilla on tapana järjestyä.

Ensimmäiset tapailut kuulijan korviin! Just hyvä! Aleksa tulee pitämään kuulemastaan ja kun Livia pianossa ja Salla viulussa niin voidaan puhua jo osaamisesta!

Sallan vuoro lumoutua puhaltimen saundista.Erik Lindströmin sävellyskynän taattua laatua ja musikaalista osaamista, niin lopputuloksesta ei voi tulla kuulijalle kelpaamatonta:)
 
Jammailuksi se sitten meni, auringon lämmittämässä kesämajassa. 



perjantai 29. maaliskuuta 2013

Takan uusi ilme

Aleksan väritoiveet tuli kutakuinkin huomioiduiksi, kun takka sai uuden ilmeen. Rapattu pinta on erityinen ilo silmälle.

Mitä kaipaisi ympärilleen, muuta kuin takkavälineitä?


No, elämää tietysti, sillä nämä veikeilijät viihtyvät siellä missä on riittävän lämmintä.


Jotain takkaseinälle ? Aleksan Egyptistä aikoinaan tuoma taulu tuskin sijoittuu noin lämpimään paikkaan, mutta jotain siihen pitää hankkia. Paljon on vielä keskeneräistä ja mietittävää :)