sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Punontakokeilu

Tuikitärkeään tuli taas uusi tilaus. Tälläkin kertaa kyseessä on tuote jonka työstäminen tapahtuu lähes näppituntumalla. Aiempaa kokemusta punontaan ei ollut, joten aika näyttää tuleeko tästä tilaajan toiveitten mukainen kapine?




Nyt pitää päättää kuinka korkean selkänojan punoo?

Ohjeitakin löytyi jostain netin uumenista. Sovellukset kuitenkin pitää ottaa käyttöön, sillä nyt on myöhäistä tehdä tip-top-tuote.
Sikin sokin liukkaat rautalangat! Olisi varmaan voinut käytää jotain vähemmän liukasta punonnan helpottamiseksi, mutta vaikeimman kautta Tuikitärkeässä aina on tapana mennä.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Mummon kammari

Mummon kammari, asukasta vailla.

 Kukat tekivät kodin ja muutkin tavarat löysivät paikkansa.

 Tässä vaiheessa seinä kaipasi vielä jotain, oli pieniä kirjottuja tauluja vailla.

 Pientä ja kaunista, Tuikitärkeässä koettiin onnistumisen hetki! Viihtyisää!

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Mummon kammari on pikkuhiljaa valmistumassa


Tuikitärkeässä on kesälomat vietetty ja nyt on uusien innovaatioiden aika. Tilaustyönä lopullista muotoaan hakee vielä tämä nurkkaus. Pahvista, puutikuista, helmistä, massasta, pitsistä, ym. koristetarkoituksiin sopivista materiaaleista sviitti rakentuu. Jonakin päivänä  mummonkammari
on vammaisen ystäväni huoneen koristeena. Pientä viimeistelyä, niin kuin aina, kun on sisustamisesta kysymys.