keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Romanttista


Tuikitärkeässä koettiin taas jännitteisiä hetkiä kun asiakas tahtoi romantiikkaa makuuhuoneeseensa.
Pönttöuuni tuntui haasteelliselta projektilta, mutta alun hankaluuksien jälkeen systeemi alkoi hahmottua.

Valkoinen rappaus, peilikaakelit ja muu tarpeelinen löysi paikkansa ja eka lämmönlähde oli valmis.
Kipinäpelti puuttuu, mutta on jo tekeillä. Sopivaa materiaaliakin lopulta löytyi.


Joka naisen unelmana voi varmaan pitää vuodetta, jota koristaa helmet ja kristallit. Seuraavaksi pitää etsiä sopivat seinämateriaalit tähän kokonaisuuteen, jotain tyylin mukaista, kimalteista ja herkkää!
Onneksi Tuikitärkeässä on pysytty aikataulussa, on aikaa suunnitella loppusisustusta.


maanantai 9. maaliskuuta 2015

Uutta puutarhaan

Kevyesti kesään


Kohta tulee aika, kun nämä keveät metallirunkoiset kalusteet asetellaan Aleksan uudelle patiolle.
Ruusuköynnös kaariporttiin, aurinkovarjo paahteen varalle ja kesäkeidas on valmis!
Kunpa jo olisi kesä!