sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Metsäkeijun talo

Tässä muuttovalmis asunto, jonka pihamaalle rakentui pöytäryhmä vankasta kelopuusta ja mukavat pallit helposti siirreltävinä ovat tammea. Metsäkeijut ovat vaativia asiakkaita, vain paras on kyllin hyvää! Kestävyyttä kalusteista ainakaan ei puutu.


Viihtyvyyttä ja käytännöllisyyttä Metsäkeijujen makuun on tavoiteltu tässä talossa. Kolmen kerroksen koti odottaa asukkejaan! Lopputarkastuskin on jo tehty.
 Kellari sijoitettiin pohjoisen puolelle, siellä säilyvät marjaherkut ja yrtit ja muut metsän antimet. Aina ei tarvitse herkkuvarastoihin mennä edse ulkokautta, kellariin on kulku myös sisältä. Nykyaikaisen kätevää myös keijuille. Kesäkuussa talo on jo täynnä elämää, silloin ne saapuvat.


1 kommentti:

  1. Kyllä sinun taitavat kätesi on saaneet aikaan taas paljon kaunista. Ihania huonekaluja kotiin ja puutarhaan. Erilaisia koteja eri materiaaleista ja hahmot niihin. Kiitos myös kauniista kommentistasi minun blogiini.

    VastaaPoista